Nuorta valoa

Ralf Rothman
Avain 2009
188 sivua

"Nuorta valoa kuvaa työläisperheessä varttuvan 12-vuotiaan Julianin kesälomaa 1960-luvun Saksassa. Julian joutuu jäämään hiilikaivoksessa työskentelevän isänsä kanssa kotiin äidin ja siskon lähtiessä matkalle. Rahat eivät riitä kolmen lomaan. Julian kuluttaa päivänsä lähiympäristössä harhaillen ja isompien seuraa etsien. Naapurin Marusha vetää puoleensa yhtä lailla hämmentynyttä, aikuisten outoa maailmaa tarkkailevaa poikaa kuin tämän isää. Kesän aikana tapahtuu asioita, jotka muuttavat kaiken. Ralf Rothman kertoo lapsuuden viimeisistä viikoista, sen hiljaisista järkytyksistä ja valaisevasta lohdusta."

Hmmm. Ajatus numero 1: se siitä hömppäkirjakaudesta, tätä ei voinut parhaalla tahdollakaan pitää hömppänä. Ajatus numero 2: mitä tässä nyt sitten loppujen lopuksi tapahtui?

Pidin kyllä tästä romaanista, mutta lähinnä ainoastaan nostalgia-vibojen ansiosta. Kerronta oli runollista ja jotenkin unenomaista, ehkä siihen tapaan kuin Julian olisi kertonut tapahtumista joskus vuosikymmenten perästä. Julianin kertoman tarinan kanssa vuorotteli kuvaus nimettömäksi jääneestä kaivosmiehestä työskentelemässä syvällä kaivoskuilussa ja nähdäkseni kaivosmiehen edesottamukset olivat jonkinlainen paralleeli Julianin kokemuksista. Suoraan sanottuna en voi olla varma, koska hyppäsin kaivosmieskappaleet yli ensimmäisen luettuani (siitäkin jo huomaa ettei Nuorta valoa ihan onnistunut koukuttamaan mielenkiintoani).

Jälkikäteen tulin valitettavasti siihen tulokseen, ettei tässä romaanissa ollut mitään erityistä. 2000-luvulla on kirjoitettu määrätön määrä juuri tällaisia wannabe-ravistelevia romaaneita: hämmennystä, ahdistusta, sairautta, seksuaalista angstia, rahapulaa, rikottuja illuusioita ja *hahaa* kätketäänpä kaikki runollisen kielen kiemuroihin ja etäännytetään pari vuosikymmentä taaksepäin niin täydestä menee. Sanoinhan, rehellinen mielipiteeni on että tällaisia romaaneita on viimeisten kymmenen vuoden aikana kirjoitettu neljätoista tiussa, ja siinä on noin kolmetoista liikaa.

Minulle ei siis aivan selvinnyt mitä tässä romaanissa nyt sitten loppujen lopuksi tapahtui (ei sen puoleen että olisin sitä kovin hanakasti yrittänyt rivien välistä lukeakaan). Aluksi luulin Julianin isän käyttäneen Juliania seksuaalisesti hyväksi, mutta se hyväksikäyttäjä taisi sittenkin olla naapurinsetä, jos sekään, tai sitten kyseessä oli vain Julianin pelko moisesta. Ilmeisesti Marusha päätyi opettamaan Julianille suutelun jaloa taitoa, mutta ei sen enempää, mutta Julianin isä ja Marusha sen sijaan päätyivät ihan perille asti -- sekään ei selvinnyt oliko se nyt sitten raiskaus vai molempien taholta toivottu käänne. Ja... njääh, sanotaanko että mulle jäi tähän kirjaan runsaasti aukkopaikkoja (kaiketi se oli Rothmanin taiteellinen tavoitekin, "saada lukijat ajattelemaan omilla aivoillaan", niin aina), mutta koska en innostunut romaanista, en innostunut myöskään keksimään omia selityksiäni. No can do, sorry.

Tämä on juuri sellainen romaani mikä sopisi tutkimusaineistoksi johonkin kirjallisuuden aineopintojen analyysi- ja menetelmäharjoituskurssille. En edes osannut suhtautua tähän vapaa-aikalukemisena vaan alitajuisesti listasin koko ajan mielessäni fokalisaatioita ja muuta soopaa. Sopii pitää Nuorta valoa mielessä jos vaikka haluaa kirjoittaa pervoteoreettisen tulkinnan (se on oikea termi!) aukkopaikkojen funktioista (ja nyt tuo kuulosti pervolta, tarkoitin kyllä kerronnan aukkoja) jossain nykyromaanissa tjsp.

(Alan aina kertoa huonoja vitsejä kun en ihan ymmärrä.)

ps. nyt tajusin mikä ehkä oli kaikkein häiritsevintä tässä romaanissa: en löytänyt tästä mitään "valaisevaa lohtua" mitä takakannessa luvattiin! I want my money back (onneksi oli kirjaston kirja..)