Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkakertomus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkakertomus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Amerikkalainen alkusoitto


Liisa Tenkku
Pilot-kustannus 2005
157 sivua


Jahas, tähän väliin oikein kunnon random lukemus:

"Katu kuhisi elämää. Kuuma kostea ilma seisoi paksuna ja haisi härskiltä rasvalta. Vanha laiha mies, kuin satavuotias luuranko, istui portailla mustan naisen vieressä, joka imetti lasta. Aimo selitti - se joka on kauan asunut Nyorkissa ei lähde täältä koskaan. Nyorkki menee vereen."

Miltä sodan jälkeinen Amerikka suomalaisine siirtolaisineen merkitsi opiskelijoille aikana ennen stipendejä ja lentoyhteyksiä? Ja miten Atlantin levyistä kulttuurikuilua pyrittiin ylittämään?


En vain voi vastustaa näitä suomalaisten siirtolaistarinoita ja ahmin niitä sitä mukaa kun niitä löydän! Vaikka meikäläiset aikoinaan pakenivat Suomen ankeutta Amerikan sijaan Kanadaan, olen silti perinyt äidiltäni jonkinmoisen yltiöromanttisen suhteen ajatuksesta uuden elämän aloittamisesta Amerikassa, nimenomaan siis tuossa 1940-50 -lukujen tietämillä. Joku siinä vain on, emmekä Äipän kanssa koskaan kyllästy ihastelemaan heikäläisten rohkeutta lähteä isoon ja tuntemattomaan maailmaan vailla kielitaitoa tai turvattua tulevaisuutta - ah!

Tällä kertaa Amerikan ihmemaahan lähti laivalla kolmihenkinen perhe perheen isän yliopisto-opintojen perässä, äiti (kirjailija itse) ja parivuotias Marja-tyttö lähtivät mukaan. Kirja kertoo perheen neljä vuotta kestäneistä seikkailuista ja uuteen elämään sopeutumisesta 40-luvun lopun New Yorkissa ja Bostonissa -- isä opiskeli filosofiaa yliopistoissa ja teki siinä sivussa papin hommia suomalaisyhteisöissä, äiti oli piikomassa ja tyttö ehti aloittaa koulutiensä ja melkein unohtaa koko suomenkielen. Siinä sivussa sitten ihmeteltiin amerikkalaisten tapoja, tutustuttiin ihaniin ja karmeisiin ihmisiin ja opeteltiin ajamaan autoa ;-)

No juu, en edes väitä tällä omakustanteella olevan erityisiä kaunokirjallisia ansioita, mutta mitä väliä -- luen näitä vain matkakuumeen kynsissä ja nostalgia-syistä (unohtamatta fingelskaa, mikä ihana kieli ja arkkipaheeni). Jos tällaisesta kamasta pitää, ei ole mitään syytä ettei pitäisi tästäkin :)

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kiinalainen delegaatio


Luo Lingyuan
WSOY 2007
282 sivua


...luin sitten toisen kiinalaisen kirjoittaman romaanin toisessa illassa, mulla on näemmä taas kausi meneillään. Luottokaverini takakansi kertoi näin:

Saksalaistunut Song Sanya saa tehtäväkseen luotsata kiinalaista delegaatiota yhdeksäntoista päivän ajan. Kun korruptoituneista puoluepampuista ja rakennusyrittäjistä koostuva ryhmä saapuu kiertomatkalle Eurooppaan, on Sanyan käytettävä kaikki kekseliäisyytensä. Miten selvitä, kun jo vääränlainen rekisterinumero saa kiinalaiset hermotumaan, puhumattakaan italialaisesta ruoasta?
Mutta Sanya ei niin vain luovuta. Oli kyseessä sitten lompakosta kadonneet rahat, lähentelevä seurueen jäsen tai salainen vierailu Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueella, hän pitää ryhmän koossa kadottamatta huumorintajuaan.


Valitettavasti en innostunut tästä romaanista niin paljon kuin toivoin innostuvani. Rakastan kaikenlaisia matkakertomuksia sekä tarinoita kulttuureista törmäyskurssilla, mutta... niin. Luin kyllä Kiinalaisen delegaation vajaassa vuorokaudessa, mutta jotain jäi lukukokemuksesta uupumaan. Luulen ettei huumorintajuni ollut aivan sopiva tähän romaanin, enkä pitänyt tätä mitenkään ratkiriemukkaana vaan ajoittain jopa raivostuttavana. Hiukan liikaa ärsyttäviä tyyppejä ja hiukan liian vähän lempikaupunkieni kuvailua makuuni.

Tai... ehkä nuiva suhtautumiseni johtui vain siitä, että olin Delegaatiota lukiessani vielä aivan liikaa Pienen punaisen sanakirjan rakastavaisille lumoissa. Delegaatio oli minulle romaani sarjassani tulipahan-luettua-mutta-ei-tätä-omaan-kirjahyllyyn-tarvitse-ostaa-pölyttymään. Ainiin, ärsyttävää oli omalla tavallaan myös se, että ryhmässä tosiaan oli melkoinen määrä kiinalaisia, joita puhuteltiin nimeltä (Wang, Pan, Hai, Gao, Qian...), enkä koko lukukokemuksen aikana oppinut erottamaan niitä toisistaan, kukaan ei saanut mielessäni kasvoja -- ihmekös tuo siis että kokemus jäi laimeaksi. En myöskään ole suuri preesens-kerronnan ystävä...

Parempi onni seuraavan kiinalaisen kohdalla!