Ihmispeto

Thomas Müller 2006
Ajatus Kirjat
301 sivua

...ensin katsoin putkeen kolme kautta Criminal Mindsia ja sen jälkeen suunnistin kirjaston kriminaalihyllylle, tässä ensimmäinen tulos.

"Elokuvassa Uhrilampaat FBI-agentti Clarice Starling haastattelee henkensä kaupalla hirviömäistä Hannibal Lecteriä saadakseen sarjamurhaajan kiinni. Itävaltalainen Thomas Müller, Euroopan johtava kriminaalipsykologi, tekee oikeasti samanlaista työtä kuin agentti Starling. Ihmispedossa Müller kertoo kokemuksistaan rikollisten ja sarjamurhaajien seurassa. Hän kertoo omasta tutkijantiestään rikollismielten parissa ja uransa aikana askarruttaneista kysymyksistä. Mitä me todella tiedämme surmaajista, jotka vallankäytön vimmassaan kiduttavat ja tappavat muita? Müller myös oikoo profilointiin ja kriminaalipsykologiaan liittyviä harhakäsityksiä."

...olikohan mahdollisesti kököin takakansiteksti ikinä? Mietin aika usein kuka oikeastaan laatii takakansitekstit, mutta se ei vielä ole selvinnyt (toivotan onnea filosofiystävälleni joka pyrkii kustannustoimittajaksi, sitten tämäkin mysteeri ehkä selviää). Voin luvata että itse teoksen teksti on huomattavasti sutjakampaa luettavaa kuin kömpelö takakansimainos.

Varjopuoleni olisi odottanut tältä kirjalta ehkä enemmän tapausesimerkkejä (okei okei... karmeuksien kuvailua), mutta toisaalta nautin niin suunnattomasti Müllerin vuosikymmenten matkasta Eurooppalaisen kriminaalipsykologian huipulle, että mielipide tästä kirjasta kääntyi selvästi plussanpuolelle. Arvostan kovasti Müllerin sitkeyttä tehdä töitä unelmansa eteen: hän esimerkiksi paiski yli kymmenen vuotta töitä katupoliisina (ja opetteli siinä sivussa tarkkailemaan ihmisten käyttäytymistä), piti päänsä pystyssä vaikka kollegat irvailivat "psykologiasoopaa" ja jaksoi tyrkyttää itseään sentti sentiltä kohta Virginian Quanticoa -- jonne sitten lopulta pääsikin ja vieläpä profiloinnin oppi-isän Rober Resslerin siipien suojaan!

Ihmispeto on ehkä hivenen harhaanjohtava nimi tälle kutaleelle, kuten alkuperäisnimi Bestie Mensch: Tarnung - Lüge - Strategiekin vihjaa, mutta kyllä tämä varmasti menee tämäntyyppisestä materiaalista kiinnostuneen kevyenä iltalukemisena. Kuten sanottu, mukava tutkijantien kuvaus :)

ps. arvostin erityisesti Müllerin omistuskirjoitusta:
"Kaikille niille 518 miehelle, naiselle, lapselle ja vastasyntyneelle, jotka olen urani aikana tavannut, mutta joiden kanssa en ole saanut koskaan puhua -- kaikille henkirikosten uhreille."

Kärpästen herra

William Golding 1954
Otava (Keskiyön Kirjasto)
336 sivua

Päätin vihdoin sivistää itseäni lukemalla Kärpästen herran, kun en kerran ole elokuvaakaan nähnyt, mutta toisaalta kuunnellut kyllikseni ns. oppi-isieni hehkutusta tästä romaanista. Mulla oli lukemiseen toinenkin (ehkä hiukan omituinen) kimmoke: halusin tietää mikä on kärpästen herra. Samasta syystä luin aikoinaan Sieppari ruispellossa, siis koska halusin tietää mikä oikeastaan on sieppari ruispellossa, mitä ihmettä se tarkoittaa. Hmm, samasta syystä ajattelin että joskus pitäisi urjeta lukemaan Häräntappoase -- että saisi tietää minkämoisesta aseesta siinä on kyse ;-)

Anyways, takaisin autiolle saarelle ja pelottavien koulupoikien seuraan. Tiesin alkaessani lukemaan suurin piirtein mitä oli luvassa: joukko eri ikäisiä koulupoikia rantautuu autiolle saarelle ja yrittää saada yhteiskuntansa toiminaan ilman aikuisia, mutta sepä ei olekaan niin helppoa, vaan lapset muuttuvat julmiksi ja piittaamattomiksi. Kärpästen herraa lukiessani muistelin monta kertaa sitä ehkä maailman kliseisintä sovellusta samasta teemasta, sitä jossain yliopistossa psykologian opiskelijoilla suoritettua koetta missä porukka jaettiin "vankeihin" ja "vartijoihin" ja seurattiin mitä tapahtuu kun vartijoille annetaan lupa ruumiilliseen kuritukseen. Kun aikoinaan kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa reaalissa psykologiaan, onnekseni jokerikysymys oli juuri tuosta kokeesta ja siitähän sain raavittua kasaan ihan ookoo vastauksen ^^' Pointtina siis, että opiskelijoilla tehty koe todisti saman kuin Kärpästen herrakin: kun ihmisillä on ylivertaisuuden tunne ja mahdollisuus, suhtautuminen alempiarvoisiin muuttuu koko ajan eksponentiaalisesti julmemmaksi (se opiskelijoilla tehty koe jouduttiin keskeyttämään ettei vankeja olisi kuollut pahoinpitelyihin -- ja pahoinpitelijät olivat "siviilissä" vankiensa opiskelukavereita! ..sitä sopii miettiä).

En kokenut Kärpästen herran kanssa mitään herätystä, lähinnä vain sain vahvistusta jo olemassaoleville skeemoilleni ihmisten julmuudesta. Tämä oli hivenen lukuelämys tyyliin "tulipahan luettua". Tunne voi tosin johtua siitä, että olin niiiiin äärettömän pettynyt romaanin loppuun, koin sen ainoastaan antikliimaksina ja jäi tunne ettei Golding olisi tiennyt miten kirjansa lopettaa (tai paremminkin miten selvittää sen takaa-ajon johon oli päädytty), joten hän kyhäsi väkinäisen lopun kasaan parista sivusta ja se oli siinä. En ostanut loppua, olisin ollut jopa tyytyväisempi jos romaani olisi loppunut kuin seinään about 10 sivua aiemmin tjsp... Mutta sehän on vain meikäläisen mielipide, ja summa summarum: kyllä tämä mielestäni kuuluu joka tapauksessa lukusivistykseen tämä Kärpästen herra.

ps. Otavan Keskiyön Kirjaston uudessa painoksessa oli ehkäpä iskevin takakansiteksti ikinä, siinä luki vain:

Peto tappakaa!
Kurkku leikatkaa!

Nobel-kirjailijan kulttiteos
ihmisen julmuudesta.

.
.
.
tehokasta? :)

Musta perhonen / Repaleiset siivet

Kiba Lumberg

Musta perhonen
Sammakko 2004
149 sivua

Repaleiset siivet
Sammakko 2006
236 sivua

Sivistymättömyydessäni en tiedä onko lähiaikoina jonkinlainen romanien kansallispäivä tms. mutta ainakin kirjaston "ajankohtaista" hyllyyn oli koottu mielenkiintoinen sikermä romaniromaaneita (haha olipa fiksu ilmaus). Pakkohan sieltä oli jotain lukemista poimia mukaan, onhan sitä allekirjoittaneellakin oma osansa mustalaisverta suonissaan ja sitä kautta epämääräinen yhteenkuuluvaisuuden tunne kaaleitten kanssa...

Niin tai näin, Lumbergin romaaneihin tartuin tietenkin sen takia mitä trilogian ensimmäisen osan, Mustan perhosen, takakansi lupasi:

Pitkä-Ilmi, Punapää-Saaga, Härkäpuhveli, Valtti-vainaa, poikatyttö Simppa ja muut ovat mukana kun Kiba Lumberg kertoo humoristisesti ja kielellisesti rehevästi omaperäisen mustalaistytön kasvutarinan värikkään mustalaisyhteisön keskellä 1970-luvun alun Lappeenrannassa. Mustalaiset noudattavat heimonsa vuosituhantisia perinteitä, ja monille heistä unet, tarinat ja todellisuus ovat yhtä. Sukujen väliset kiistat, viinanmyynti ja kahnaukset poliisin kanssa riepottelevat yhteisöä. Traagisten tapahtumien myötä herkkä ja samettihame-elämää vastaan kapinoiva nuori tyttö tekee suuren päätöksen.

...mikä siinä onkin että on aina niin loistavaa lukea kirjoja jotka sijoittuvat kotikulmille? Siinä on kumma viehätys kun tietää kävelleensä sitä Sitykäytävää sen tuhat kertaa ja tietää epämääräisten tyyppien yhä hengailevan juuri siellä Kirkkopuiston ja sankarihautausmaan tietämillä... Oh, ja yksi näistä mustalaisista oli jopa Taavetista lähtöisin ja Memesa päätyi myös Joutsenon opistoon vuodeksi! [full disclosure: allekirjoittanut kävi koulunsa Taavetissa ja niin ikään teki vuotensa Joutsenon opistossa, oi nostalgia] Suoranaisen pseudo-patriotismin nimissä oli pakko valita niistä kymmenistä romaniteoksista juuri nämä Kiban kirjoitukset.

Uppouduin näihin ihan kunnolla ja luin romaanin päivässä viikonlopun mittaan, nyt en malttaisi odottaa maanantaita että pääsee katsomaan olisiko trilogian päätösosa vielä lainattavissa kirjastosta. Humpan rytmi on siis sellainen, että Musta perhonen käsittelee Memesa-tytön lapsuutta ja toinen osa sitten teini-iän kasvukipuja. Teemoja ovat erilaisuus ja itsenäistyminen. Memesa haluaa paeta kahlitsevan ja väkivaltaisen mustalaisyhteisön piiristä mutta huomaa, että oikeastaan ihan sama meno jatkuu valkolaisten parissakin -- ihan samalla tavalla niitä naisia raiskataan ja vedetään ympäri korvien joka paikassa, eikä auta muu kuin oppia pärjäämään. Toisessa osassa Memesa ymmärtää olevansa tuplaten ulkopuolinen: hän eroaa valtaväestöstä sekä rodussaan että seksuaalisessa suuntautumisessaan.

Niin... ja se kieli! Dialogi oli niin ihastuttavan elävää ja murteikasta että pakko oli välillä salaa mumista ääneen... puhumattakaan metaforista ja muusta tilpehööristä (rakastuin ilmaukseen että joku opettaja oli "kuiva kuin katajapuska", hah!) Ei valittamista, rankkoja mutta rakastettavia pikkuromaaneita ja kuten sanottu, mielelläni lukisin lisää samalta kirjailijalta.

Kriminaalipsykologia

Jaana Haapasalo
PS-kustannus 2008
287 sivua

"Kevyttä iltalukemista"?

Voiko kuka tahansa meistä kasvaa rikoksentekijäksi?
Mitä rikoksen psykologisista taustatekijöistä tiedetään?

Kriminaalipsykologia on psykologian sovellusala, joka tähtää rikollisen käyttäytymisen tieteelliseen ymmärtämiseen. Kirjassa käydään läpi rikollisen käyttäytymisen selitysmalleja, rikoslajeihin liittyviä näkökohtia, rikollisuuden ehkäisyä ja rikoksentekijöiden hoitoa. Rikoslajeista esillä ovat erilaiset väkivalta- ja seksuaalirikokset, omaisuusrikokset, tuhotyöt ja päihderikokset. Kunkin rikoslajin kohdalla tarkastellaan, mitä aiheesta nykyisen psykologisen tutkimuksen perusteella tiedetään. Kirjan aiheita yhdistää niin sanottu traumamalli, joka tarjoaa selityksen varhaisten traumakokemusten ja myöhemmän rikollisen käyttäytymisen väliselle yhteydelle.

...niin kuin tapanani on sanoa, olen aina viihtynyt mainiosti ihmismielen pimeällä puolella. Aiemmin olen harrastuksen nimissä lueskellut lähinnä psyykkisistä sairauksista, mutta yhtäkkiä kiinnostus naksahti nimenomaan kriminaalipsykologian puolelle (vrt. Viiltäjä-Jackin päiväkirjan kohdalla mainitut "sattuneet syyt"). Haapasalon Kriminaalipsykologia oli mukava löytö ihan kaupunginkirjaston hyllystä, ei tarvinnut mennä yliopiston kirjastoon seikkailemaan psykologian siipeen (hmm, mutta luulen etsiväni kyseisen sijainnin tässä lähiaikoina, kiinnostus alaan tosiaan heräsi ja nyt esillä oleva teos oli ainoa varteenotettava jonka kaupunginkirjasto tunnusti omistavansa).

Mikäpä siinä, opin paljon uutta ja haluan oppia lisää -- tiedän että tämä on jälleen yksi niistä tuhansista ohimenevistä innostuksistani, joten pitää ottaa ilo (miten tuo sana nyt kuulosti epäsopivalta!) irti niin kauan kuin kiinnostaa. Mieleen jäi nippelitietoa ("Tiesittekö että avioliitossa tapahtuva raiskaaminen [puolison väkisinmakaaminen] kriminalisoitiin Suomessa vasta 1994?" -järkyttävää!) sekä jokunen etäisesti tutunkuuloinen teoria (traumaselitysmallit olivat mielenkiintoisia koska olin juuri omaa kirjallisuuden tutkimusta varten tutustunut Vickroyn trauma narratives -juttuihin) ja okei okei, tapausesimerkit tuli myös luettua tarkkaan läpi -- nyt vaan katsomaan mukamas viisastuneena CSI:ta ja kumppaneita...

Lopuksi muistilistaksi itselleni besserwisser-sanalista, vähän jatkoa englanninkielen ilmaukselle homicide:
uxoricide = vaimon/puolison surmaaminen
meriticide = miehen/puolison surmaaminen
filicide = lapsen surmaaminen
neonaticide = vastasyntyneen lapsen surmaaminen
infanticide = vauvan surmaaminen
parricide = vanhemman surmaaminen
sororicide/fratricide/siblicide = sisaren/veljen surmaaminen
familicide = koko perheen surmaaminen

...tapahtuu sitä maailmassa kaikkea pahaa, mutta en edelleenkään osaa nähdä mitään pahaa siinä että asioita tutkitaan tieteelliseltä kannalta ja yritetään löytää selityksiä käyttäytymisen takaa. Siksi kiinnostus kriminaalipsykologiaan.