Kuin surmaisi satakielen

Harper Lee 1960
Gummerus
411 sivua

Taustatarina: en ollut koskaan kuullut klassikosta nimeltä To Kill A Mockingbird kun teimme kyseisestä romaanista jotain sanastotehtäviä englannin kurssilla joskus vuosia sitten. Mieleen jäi kuitenkin se, kuinka aivan ihana englanninopettajani totesi minulle "Never heard of it? Well, you'd probably like it, you have such a strong sense of right and wrong". En ollut ikinä ajatellut omaavani mitenkään erityistä käsitystä oikeasta ja väärästä, ja unohdin koko kohteliaisuuden muutamassa päivässä.

Kunnes... tässä päivänä muutamana jälleen kiertelin kirjaston Ajankohtaista-hyllyä, jonka teemana tällä kertaa olivat Unohdetut Klassikot. Kesti hetken aikaa muistella miksi sanayhdistelmä Kuin surmaisi satakielen kutitti mieltä, mutta sitten tajusin että tämähän on nyt se To Kill A Mockingbird suomeksi. Tiedän (ex)englanninopettajani olevan harvinaisen pätevä ihmistuntija, joten oli pakko poimia tämä romaani lukuun, ihan vain katsoakseni pitäisinkö siitä tosiaan ja jos pitäisin, miksi.

Takakannen luin lähinnä vain muodon vuoksi, sillä olinhan jo päättänyt ottaa tästä romaanista selvää. Mutta kirjoitettakoon se nyt tähän että peruskuvio käy selväksi:

Kahdeksanvuotias Scout kasvaa isänsä ja veljensä kanssa 1930-luvun Alabamassa, Maycombin kaupungissa. Aurinkoiset kesäpäivät ovat täynnä sopivan kokoisia seikkailuja, ja Scout opettelee elämään pienin askelin. Mutta kaupungin uneliaan pinnan alla kytee patoutunutta vihaa.
Scout on autuaan tietämätön turvallisen maailmansa ristiriidoista, kunnes eräs oikeudenkäynti paljastaa kotikaupungin todelliset kasvot. Nuorta mustaa miestä syytetään valkoisen naisen raiskauksesta, ja Scoutin isä ryhtyy puolustamaan häntä. Ennakkoluulot ovat syvään juurtuneita, ja moni haluaa jakaa oikeutta myös tuomioistuimen ulkopuolella. Scout joutuu kohtaamaan asioita, joita ei vielä pysty ymmärtämään. Edessä on kasvun aika.

Rakastuin tähän! ❤ En ollut pitkiin aikoihin rakastunut romaaniin tällä tavoin, edellinen taisi olla se Amerikan lapset silloin kevättalvella. On ihanaa rakastua romaaniin niin perin pohjin ettei millään haluaisi erota henkilöhahmoista viimeisen sivun lopussa. Eli... opettajani oli oikeassa (jälleen kerran), pidin tästä tosiaan ja luulen että se liittyi nimenomaan moraaliini. Huomasin että minulla todellakin on erityisen tarkka käsitys oikeasta ja väärästä, ja se käsitys sopi täsmälleen Harper Leen teoksessaan esittämiin dilemmoihin.

Koin tämän viihdyttävänä, helppolukuisena, lämminhenkisenä, koukuttavana ja silti sopivan haastavana romaanina. Hei, ja ensimmäistä kertaa elämässäni myös kiinnostuin seuraamaan oikeudenkäyntiä, aiemmin en ole moisista juristikieroiluista kiinnostunut sen paremmin elokuvissa, TV:ssä kuin kirjoissakaan (mutta tässä poikkeuksena olikin se ettei Atticus ollut mikään kieroilija vaan maailman hyväsydämisin juristi).

Tajusin vasta romaanin luettuani ettei tämä olekaan ensimmäinen mustien oikeuksia pohtiva romaani johon olen rakastunut. Rakastan myös Tony Morrisonin klassikkoa Beloved, joka sivuaa samoja teemoja. Hmm-mm, jokin näissä tasa-arvokysymyksissä näyttää vetoavan oikeudentajuuni, mutta en vaivaudu analysoimaan viehtymystäni toteamista pidemmälle.

"Mockingbirds don't do one thing but make music for us to enjoy. They don't eat up people's gardens, don't nest in corncribs, they don't do one thing but sing their hearts out for us. That's why it's a sin to kill a mockingbird."

...siinä selitys romaanin (mielestäni kovin kauniille) otsikolle ♡