Kiba Lumberg
Musta perhonen
Sammakko 2004
149 sivua
Repaleiset siivet
Sammakko 2006
236 sivua
Sivistymättömyydessäni en tiedä onko lähiaikoina jonkinlainen romanien kansallispäivä tms. mutta ainakin kirjaston "ajankohtaista" hyllyyn oli koottu mielenkiintoinen sikermä romaniromaaneita (haha olipa fiksu ilmaus). Pakkohan sieltä oli jotain lukemista poimia mukaan, onhan sitä allekirjoittaneellakin oma osansa mustalaisverta suonissaan ja sitä kautta epämääräinen yhteenkuuluvaisuuden tunne kaaleitten kanssa...
Niin tai näin, Lumbergin romaaneihin tartuin tietenkin sen takia mitä trilogian ensimmäisen osan, Mustan perhosen, takakansi lupasi:
Pitkä-Ilmi, Punapää-Saaga, Härkäpuhveli, Valtti-vainaa, poikatyttö Simppa ja muut ovat mukana kun Kiba Lumberg kertoo humoristisesti ja kielellisesti rehevästi omaperäisen mustalaistytön kasvutarinan värikkään mustalaisyhteisön keskellä 1970-luvun alun Lappeenrannassa. Mustalaiset noudattavat heimonsa vuosituhantisia perinteitä, ja monille heistä unet, tarinat ja todellisuus ovat yhtä. Sukujen väliset kiistat, viinanmyynti ja kahnaukset poliisin kanssa riepottelevat yhteisöä. Traagisten tapahtumien myötä herkkä ja samettihame-elämää vastaan kapinoiva nuori tyttö tekee suuren päätöksen.
...mikä siinä onkin että on aina niin loistavaa lukea kirjoja jotka sijoittuvat kotikulmille? Siinä on kumma viehätys kun tietää kävelleensä sitä Sitykäytävää sen tuhat kertaa ja tietää epämääräisten tyyppien yhä hengailevan juuri siellä Kirkkopuiston ja sankarihautausmaan tietämillä... Oh, ja yksi näistä mustalaisista oli jopa Taavetista lähtöisin ja Memesa päätyi myös Joutsenon opistoon vuodeksi! [full disclosure: allekirjoittanut kävi koulunsa Taavetissa ja niin ikään teki vuotensa Joutsenon opistossa, oi nostalgia] Suoranaisen pseudo-patriotismin nimissä oli pakko valita niistä kymmenistä romaniteoksista juuri nämä Kiban kirjoitukset.
Uppouduin näihin ihan kunnolla ja luin romaanin päivässä viikonlopun mittaan, nyt en malttaisi odottaa maanantaita että pääsee katsomaan olisiko trilogian päätösosa vielä lainattavissa kirjastosta. Humpan rytmi on siis sellainen, että Musta perhonen käsittelee Memesa-tytön lapsuutta ja toinen osa sitten teini-iän kasvukipuja. Teemoja ovat erilaisuus ja itsenäistyminen. Memesa haluaa paeta kahlitsevan ja väkivaltaisen mustalaisyhteisön piiristä mutta huomaa, että oikeastaan ihan sama meno jatkuu valkolaisten parissakin -- ihan samalla tavalla niitä naisia raiskataan ja vedetään ympäri korvien joka paikassa, eikä auta muu kuin oppia pärjäämään. Toisessa osassa Memesa ymmärtää olevansa tuplaten ulkopuolinen: hän eroaa valtaväestöstä sekä rodussaan että seksuaalisessa suuntautumisessaan.
Niin... ja se kieli! Dialogi oli niin ihastuttavan elävää ja murteikasta että pakko oli välillä salaa mumista ääneen... puhumattakaan metaforista ja muusta tilpehööristä (rakastuin ilmaukseen että joku opettaja oli "kuiva kuin katajapuska", hah!) Ei valittamista, rankkoja mutta rakastettavia pikkuromaaneita ja kuten sanottu, mielelläni lukisin lisää samalta kirjailijalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti