Kärpästen herra

William Golding 1954
Otava (Keskiyön Kirjasto)
336 sivua

Päätin vihdoin sivistää itseäni lukemalla Kärpästen herran, kun en kerran ole elokuvaakaan nähnyt, mutta toisaalta kuunnellut kyllikseni ns. oppi-isieni hehkutusta tästä romaanista. Mulla oli lukemiseen toinenkin (ehkä hiukan omituinen) kimmoke: halusin tietää mikä on kärpästen herra. Samasta syystä luin aikoinaan Sieppari ruispellossa, siis koska halusin tietää mikä oikeastaan on sieppari ruispellossa, mitä ihmettä se tarkoittaa. Hmm, samasta syystä ajattelin että joskus pitäisi urjeta lukemaan Häräntappoase -- että saisi tietää minkämoisesta aseesta siinä on kyse ;-)

Anyways, takaisin autiolle saarelle ja pelottavien koulupoikien seuraan. Tiesin alkaessani lukemaan suurin piirtein mitä oli luvassa: joukko eri ikäisiä koulupoikia rantautuu autiolle saarelle ja yrittää saada yhteiskuntansa toiminaan ilman aikuisia, mutta sepä ei olekaan niin helppoa, vaan lapset muuttuvat julmiksi ja piittaamattomiksi. Kärpästen herraa lukiessani muistelin monta kertaa sitä ehkä maailman kliseisintä sovellusta samasta teemasta, sitä jossain yliopistossa psykologian opiskelijoilla suoritettua koetta missä porukka jaettiin "vankeihin" ja "vartijoihin" ja seurattiin mitä tapahtuu kun vartijoille annetaan lupa ruumiilliseen kuritukseen. Kun aikoinaan kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa reaalissa psykologiaan, onnekseni jokerikysymys oli juuri tuosta kokeesta ja siitähän sain raavittua kasaan ihan ookoo vastauksen ^^' Pointtina siis, että opiskelijoilla tehty koe todisti saman kuin Kärpästen herrakin: kun ihmisillä on ylivertaisuuden tunne ja mahdollisuus, suhtautuminen alempiarvoisiin muuttuu koko ajan eksponentiaalisesti julmemmaksi (se opiskelijoilla tehty koe jouduttiin keskeyttämään ettei vankeja olisi kuollut pahoinpitelyihin -- ja pahoinpitelijät olivat "siviilissä" vankiensa opiskelukavereita! ..sitä sopii miettiä).

En kokenut Kärpästen herran kanssa mitään herätystä, lähinnä vain sain vahvistusta jo olemassaoleville skeemoilleni ihmisten julmuudesta. Tämä oli hivenen lukuelämys tyyliin "tulipahan luettua". Tunne voi tosin johtua siitä, että olin niiiiin äärettömän pettynyt romaanin loppuun, koin sen ainoastaan antikliimaksina ja jäi tunne ettei Golding olisi tiennyt miten kirjansa lopettaa (tai paremminkin miten selvittää sen takaa-ajon johon oli päädytty), joten hän kyhäsi väkinäisen lopun kasaan parista sivusta ja se oli siinä. En ostanut loppua, olisin ollut jopa tyytyväisempi jos romaani olisi loppunut kuin seinään about 10 sivua aiemmin tjsp... Mutta sehän on vain meikäläisen mielipide, ja summa summarum: kyllä tämä mielestäni kuuluu joka tapauksessa lukusivistykseen tämä Kärpästen herra.

ps. Otavan Keskiyön Kirjaston uudessa painoksessa oli ehkäpä iskevin takakansiteksti ikinä, siinä luki vain:

Peto tappakaa!
Kurkku leikatkaa!

Nobel-kirjailijan kulttiteos
ihmisen julmuudesta.

.
.
.
tehokasta? :)