Pieni punainen sanakirja rakastavaisille

Xiaolu Guo
Atena Kustannus 2008
356 sivua

Jotkut valitsevat kirjansa kannen perusteella, toiset avaavat kirjan keskeltä ja lukevat kokeeksi kappaleen. Minä olen vanhanaikainen, valitsen valtaosan lukemisistani takakansitekstin perusteella. Kävin torstaina palauttamassa tutkimustyöni ja tunsin sen päälle ansaitsevani pienen kierroksen kirjaston Uutuuksia ja ajankohtaista -hyllyn ympäri. Poimin mukaani kirjan, jonka takakansi mainosti näin:

Kiinalainen Z. saapuu Lontooseen laukussaan sanakirja ja muistivihko. Sanakirjansa avulla hän alkaa tutustua uuteen kulttuuriin ja sen ihmisiin. Muistivihkoonsa hän kirjoittaa ihmetyksen aiheistaan, joita tuntuu riittävän. Kun Z. tapaa miehen, hän muuttaa tämän kotiin, vaikka mies pyysi häntä vain käymään. Kieli teettää muitakin tepposia, eikä kaikkia tarvittavia sanoja ole kirjoitettu Z:n suppeaan kiina-englanti -sanakirjaan.
Xiaolu Guon Pieni punainen sanakirja rakastavaisille on hauska ja haikea romaani toisiinsa törmäävistä kulttuureista sekä elämässään ajelehtivista rakastavaisista. Guon kertojanlahjat loistavat, vaikka Z:n sanavarasto on suppea ja aikamuodot päin honkia. Rakkauden avulla Z. saa kielen, ja maailma avautuu sana sanalta.

Rakastin tätä romaania ja luin sen vajaassa vuorokaudessa. Ensinnäkin olen huomannut, että jostain tuntemattomasta syystä pidän kovin kiinalaisista nykykirjailijoista, toisekseen maahanmuuttajatarinoista ja kolmanneksi olen vielä kaivannut Lontoota viime aikoina. Suurin syy rakastumiseen oli kuitenkin romaanin ihanan erityinen kieli, josta voin antaa lyhyen prologin mittaisen esimerkin. Ideana on tosiaan, että romaani on Z:n muistivihko, johon hän kerää omaa englanninkielistä sanakirjaansa. Lentokoneessa hän alkaa kirjoittaa tyhjään vihkoonsa englanniksi:

Prologi subst. näytelmän tai kirjan esipuhe
Nyt.
Peking yö kello 12.
Lontoo ilta kello 5.
Mutta minä ei kumpikin aikavyöhyke. Minä lentokonen sisässä. Minä 25 000 km maapallon päällä ja yrittää muistella kouluenglanti.
Ei tapaa sinua vielä. Sinä tulevaisuus.
Katsoo ulos iso taivaaseen. Lentohenkikunta pitäisi tekee oma aikavyöhyke pitkämatkan lentokonelle, tai matkustajat kuin minä hyvin sekaisin ajasta. Jos ruumis leijuu ilmassa, mihin maahan kuuluu?
Minun Kiinan kansantasavallan passi taittuu taskussa. Nyt kun minä kaukana Kiinasta, kysyn minältä miksi tulee länteen? Miksi pitää oppi englanti kuin on vanhempien halu? Miksi pitää ottaa diplomi lännestä? Minä en tietä, mitä tarvitsee. Joskus ei edes välitä, mitä tarvitsee. Ei välitä puhuuko englanti vai ei. Äiti puhuu vain kylän murre, ei edes virallinen mandariinikiina, mutta hän tulee rikkaaksi isän kanssa tekemällä kenkä meidän pikkukaupunkissa. Elämä ookoo. Miksi heillä halu muutta minun elämä?
Ei puhu englanti.
Pelkää tulevaisuus.

Kaksi ajatusta: 1) kuulostan varmasti suurinpiirtein samalta kirjoittaessani englantia, mutta äkkiä se ei tuntunutkaan niin vakavalta, 2) haluan ehdottomasti lukea tämän alkuperäiskielellä, siis englanniksi (ja tilasinkin sen samantien, postia odotellen).

Ehkä satuin lukemaan tämän kirjan vain juuri oikealla hetkellä kun näin rakastuin, tämä oli juuri jotain, mitä tarvitsin. En voi kuin ihailla Z:n rohkeutta, sitä miten Z oppii tulemaan toimeen täysin vieraassa kulttuurissa ja vieraalla kielellä. Kuten sanottu, ehkä olin hiukan helpolla tuulella, mutta tämä kirja tuntui antavan minulle vastauksen erääseen toiseenkiin mieltäni painaneeseen ongelmaan (ja huomatkaa miten paljon Z:n kieli on kohentunut puolessa vuodessa!)

Täytän 24. Nyt on vuohen vuosi. Vuohi on myös minun eläinmerkkini. Nyt on minun toinen kahdestoista vuosi syntymän jälkeen, siis elämäni tärkein vuosi, koska tänä vuonna kohtaan kohtaloni. Äiti sanoo niin.

Rakastin tuota pientä ajatusta! Nyt on tiikerin vuosi, toinen kahdestoista vuosi syntymäni jälkeen, elämäni tärkein vuosi, koska tänä vuonna kohtaan kohtaloni. Ei sillä että olisin myöntänyt sitä kenellekään, mutta ajatus 24 vuotta täyttämisestä on vaivannut mieltäni, mutta äkkiä se ei vaivaakaan. Olen yhtäkkiä toiveikas, jännittynyt ja innoissani -- mikä mahtaakaan olla kohtaloni? Täytän 24 huhtikuussa ja sen jälkeen aion pitää aistit avoimina enkä pelkää enää.

Kuinka paljon enemmän voi toivoa pieneltä romaanilta?

ps. eikä siitä tosiaan sitä huumoriakaan puuttunut:
"Minä luulin että englanti kumma kieli. Mutta ranska vielä kummempi. Ranskalaisen kala on poisson, leipä pain ja lettu crepe. Poison, pain, crap. Myrkkyä, tuskaa, paskaa -- sitä ne syövät joka päivä."
;-)